Toiminta ja yht.tiedot

Piirlahden Kyläyhdistys ry-Pirlax Byaförening rf on kaksikielinen yhdistys, joka on perustettu vuonna 2000.

Tavoitteet

Kyläyhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa asumisen viihtyvyyteen ja kyläläisten yhteisöllisyyden lisääntymiseen.

Otamme tarvittaessa kantaa Porvoon kaupungin päätöksiin sekä muihin yhteiskunnallisiin asioihin, jotka koskevat alueemme asukkaiden elämää.

 

Toiminta

Kylähdistys järjestää vuosittaiset kesäjuhlat, sekä toisinaan retkiä ja tapahtumia. Teemme yhteistyötä muiden paikallisten yhdistysten kanssa.

Kyläyhdistys julkaisee kaksi kertaa vuodessa kylälehden, Pirlaxbladetin. Lehdessä on tietoa yhdistyksen toiminnasta ja paikallisista ajankohtaisista asioista. Monesti pääartikkelissa esitellään jotakuta kyläläistä.

Kyläyhdistyksessä olemme kiinnostuneita historiasta. Vuonna 2011 julkaisimme Pirlaxbokenin-Pirlahtikirjan johon olemme keränneet monenmoista tietoa ja kertomuksia kylästä. Jatkamme historiatiedon keräämistä aikaisempien sukupolvien elämästä Piirlahdessa.

 

Liity jäseneksi

Kyläyhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen ympärivuotinen tai vapaa-ajan asukas, sekä kaikki henkilöt joilla on yhteyttä seutuumme. Vuosittainen jäsenmaksu on 10€ henkilöltä ja 15€ samassa taloudessa asuvalta perheeltä.

FI11 1124 3000 2089 60    Viitenumero 5005

Jäsenmaksu 2024          10€/henkilö tai 15€/perhe

 

Hallitus 2024

Puh.joht. Pia Lehtosaari, varapuh.joht. Hilkka Pekkanen, siht. Mina Westerholm, rahastonhoitaja Liisa Wilska, Maria Björkqvist, Lotta Weckström, Niklas Fridolfsson, Tuula Salo, Juhani Lehtovirta.

Yhteystiedot Sihteeri Mina Westerholm strandhagen@gmail.com tai rahastonhoitaja Liisa Wilska eliisa.wilska@gmail.com

 

Facebookryhmä Pirlax-Piirlahti on suljettu  ryhmä piirlahtelaisille ja Piirlahden ystäville.

Arkielämää ja iloa kylällä, mikä huolestuttaa, innostuttaa ja viihdyttää. Seuraa ja osallistu.

Kyläyhdistyksen jäsenyydet muissa yhdistyksissä.

Kyläyhdistyksemme kuuluu Kehittämisyhdistys Silmu ry :hyn, joka kuuluu kansalliseen yhdistykseen Suomen kylät ry. Suomen kylät – organisaatioon kuuluu Finlandssvenska byar- osasto, yhteistyöryhmä ruotsinkielisille sekä kaksikielisille paikallisille kyläyhdistyksille. Silmu ry:n alla toimii SILMU- kylät/ SILMU-byar joka muun muassa ylläpitää kyläportaalia johon tämä www.piirlahti.fi kuuluu. SILMU-kyliin kuuluvat  Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen ja Porvoo itäisellä Uudellamaalla. Itä-uudenmaan kylät ry/ ITU-kylät  ry: tä ei enää ole olemassa.

Piirlahden Kyläyhdistys ry-Pirlax Byaförening rf kuuluu Suomen Kotiseutuliittoon.