Piirlahden historia

Piirlahden kartta vuodelta 1764, www.finna.fi

Liisa Wilska Piirlahden historia

Piirlahti, Epoo ja Åby maamme historian
mielenkiintoisissa käänteissä
Meidän kolme kyläämme – Piirlahti, Epoo ja Åby – ovat aina keskiajalta saakka
olleet tärkeä ja aktiivinen osa Porvoon seutua ja Itä-Uuttamaata.
Jo 1300-luvulta peräisin olevissa teksteissä mainitaan koko nykyisen Suomen
alueen etelärannikon olleen vankasti asutettu. Tämä seutu oli silloin VarsinaisSuomen ja erityisesti Hämeen rantamaata ja nautinta-aluetta. Ristiretkien
aikaan rannikko alkoi täyttymään Ruotsista tulleista uudisasukkaista ja
maanviljelyskulttuuri alueellamme alkoi vakiintua. Porvoo sai ensimmäisenä
etelärannikon kaupunkina kaupunkioikeudet 1380-luvulla. Kaupungin väkiluku
oli silloin noin 200 henkeä.

Piirlahti keski- ja myöhäiskeskiajalla
Varhaisin löytämäni merkintä paikannimestä Pirlax löytyy pernajalaisen Teitsuvun sukutaulusta. Jöns Håkansson Teit oli maanomistaja Pernajan
Tetomissa. Jöns meni naimisiin noin vuonna 1440 syntyneen Ingeborgin
kanssa, jonka äiti mainitaan nimellä ”Margaretha i Pirlax”. Myöhemmin
kuningatar Kristiinan aikana tämä Teit-suku aateloitiin komealta kalskahtavalla
nimellä Stierncreutz.
Kuka tämä Piirlahden Margaretha oli ja missä hän asui, siitä ei ole merkintöjä.
Jonkinlainen kartanoon verrattava isompi asumus täällä on kuitenkin täytynyt
olla jo silloin, 1400-luvulla.
Keskeinen asia kolmen kylämme historiassa on ollut luonnollisesti kartanokokonaisuus Åby–Piirlahti. Ensimmäinen tunnettu kartanoiden omistaja oli
ratsumestari Nils Michelsson 1500-luvulla. Nils sai Piirlahden maihin
rälssivapauden eli vapautuksen maaverosta vuonna 1565. Rälssivapaus oli
aateliston etuoikeus.
Senaikaisessa sääty-yhteiskunnassa kartanot ja maaomaisuus olivat
aateliston hyvinvoinnin ja vallan lähde. Palkkatulot upseerin- tai siviiliviroista
vaihtelivat ja saattoivat olla epävarmoja – maanomistus sen sijaan muodosti
toimeentulon vakaan perustan.

1600 – 1700-luku
Nils Michelssonin aikana Piirlahdessa oli kuusi taloa. Nilsin kuoltua Åby ja
Piirlahti siirtyivät hänen leskelleen Margareta Mjöhundille ja edelleen hänen
tyttärelleen Ingeborg Stålarmille. Ingeborgin aviomiehen Paul Bosinin kautta
Ruotsi-Suomen historian suuret käänteet sivusivat myös Piirlahtea ja Åbytä:
Paul kaatui Suuren Pohjan Sodan melskeissä Puolassa kuningas Kaarle X
Kustaan joukoissa. Myös Ingeborgin ja Paulin poika Gustaf Bosin, joka oli
perinyt kartanot, kaatui Ruotsin puolesta Lundin taistelussa 1676.
Piirlahtea ja Åbytä jäi hoitamaan hänen leskensä Anna Grothusen.
Myös seuraavan polven kartanonisäntä Karl Gustaf Sabelhjerta kaatui
sodassa Ruotsin joukoissa Kuurinmaalla eli nykyisen Latvian alueella. Näin
ollen Åby-Piirlahden isännät kaatuivat kolmessa polvessa Ruotsin kuninkaan
puolesta taistellessaan. Kotona Piirlahdessa ja Åbyssä heidän vaimonsa
hoitivat kartanoita ja maataloutta pehtoreiden, vuokraviljelijöiden ja työväen
kanssa. Ingeborg Stålarmin, Anna Grothusenin ja Anna Kristina Bosinin täytyi
olla vahvoja naisia – kuten kyliemme naiset vieläkin ovat!
Seuraavaksi Piirlahdessa seurasi Wittingin aika. Kartano siirtyi perintönä
Helena Sabelhjertalle, joka meni naimisiin Viipurista tulleen kauppias
Abraham Wittingin kanssa 1700-luvun alkupuolella. Heille syntyi 8 lasta – ja
Abrahamille vielä toisen vaimonsa kanssa Elimäen Hämeenkylän kartanossa
14 kappaletta. Aikamoinen patriarkka oli siis tämä Abraham kaksikymmeninekaksine lapsineen! Osa lapsista perheineen jäi asumaan
Piirlahteen.

1800-luku, edistyksen ja Askolinin aika
Helenan ja Abrahamin jälkeen Piirlahden kartanon omistus oli jaettuna
useampien omistajien kesken. 1800-luvulla osaomistajina oli mm.
Waenerbergin (laus. ”Wennerberg”) perhe. Tunnettu maisemamaalari
Thorsten Waenerberg kuului tämän sukuun – hänhän on kuvannut
erityisesti meri- ja rannikkomaisemia taiteessaan. Åbyn kartanon omistajana
niihin aikoihin oli Forsiuksen suku, joka omisti myös osan Piirlahdesta.
1846 Piirlahden kartano tuli julkiseen myyntiin – myynti-ilmoitus on
säilynyt ja luettavissa. Kartanon kerrotaan sijaitsevan erityisen kauniilla
paikalla, maata oli 390 hehtaaria, torppia oli neljä ja kartanolla oli oma
tiiliruukki. Piirlahden osti rovasti Karl Gustaf Nykopp Juvalta.
Hänen tyttärensä Ida Amanda miehensä Carl Henrik Alopaeuksen
kanssa peri kartanon 1800-luvun lopulla. Alopaeus oli piispa ja erityisen
lämmin kuulo- ja näkövammaisten asian ajaja. Hän perusti mm.
aistivammaisten koulun Porvooseen ja Turkuun. Alopaeukset eivät asuneet
Piirlahdessa, vaan kartano oli heidän kesäasuntonaan.
Heidän aikanaan kartanossa tapahtui tragedia: siellä asunut emännän
sisar Johanna Emilia Nykopp myrkytettiin. Johanna oli mieleltään järkkynyt
vanha neiti, jonka hoitaja juotti hoidokilleen myrkkyä. Tämä tapahtui vuonna
1884. Juttu oli sen aikaisessa lehdistössä sensaatio ja sitä seurattiin tarkkaan.
Piispa Alopaeus edesmeni vuonna 1892 ja hänen leskensä myi Piirlahden
pian liikemies Johannes Askolinille. Alkoi paljon puhuttu ”Askolinin aika”. Näin
kotiseutuamme tuli sivuamaan tärkeä vaihe Suomen historiassa:
puutavarateollisuuden nousu ja maan teollistuminen ja vaurastuminen.
Johannes Askolin oli Pornaisista kotoisin oleva köyhän sepän poika, syntynyt
vuonna 1843. Hänestä tuli yksi Suomen menestyneimmistä liikemiehistä ja
suurlahjoittajista. Hän aloitti uransa puotipoikana Porvoossa, perusti pian
oman kauppahuoneen ja harjoitti lopulta erittäin laajaa sahatavaran
vientikauppaa ollen Suomen rikkaimpia miehiä.
Puutavara teki kauppansa Euroopassa loistavasti aina ensimmäisen
maailmansotaan saakka: kaikki meni, mitä metsänomistajilta saatiin hankittua.
Askolinin liiketoiminnan pääpaikkoina olivat Koskenkylän saha ja Isnäsiin
rakennettu moderni vientisaha. Askolin kiinnitti puutavara-liiketoiminnan voitot
pitkälti maaomaisuuteen. Hän omisti kymmeniä tiloja ja kartanoita
Uudellamaalla ja Hämeessä. Piirlahden kartano oli siis osa hänen liiketoimintaansa ja erikoistunut karjanhoitoon, erityisesti nuoren karjan
kasvatukseen. Askolinin aikana Piirlahden pinta-ala oli n. 600 hehtaaria.
Askolinin perheen asuinpaikkana oli mahtava Koskenkylän linna, joka oli ja
lienee edelleenkin täytetty upeilla, arvokkailla taideaarteilla ja huonekaluilla.
Askolinin aikaan Piirlahdessa liittyy tietysti erottamattomana osana
legendaarinen Maini Askolin, Johanneksen tytär kolmannesta avioliitosta.
V. 1890 syntynyt ja vain 39-vuotiaana kuollut Maini Johanna Vilhelmina oli
suuromaisuuden ainoa perijä, loistava kaunotar, taiteen-kerääjä ja hyväsydäminen lahjoittaja. Maini Askolinia on usein määritelty ja kuvattu hänen
avioliittojensa kautta: olihan viisi avioliittoa melkoinen harvinaisuus sen ajan
Suomessa.
Maini oli aikansa julkkis, jota seurattiin elokuvatähtien tapaan. Hänen
elämäntarinansa on kiehtova: hyvin erikoinen ja samalla hyvin feminiininen.
Mutta hän oli myös taitava ja varovainen liikenainen:
hän ei suinkaan hävittänyt perimäänsä omaisuutta vaan luotti vakaasti isänsä
aikoinaan valitsemaan johtorenkaaseen ja asiantuntijoihin ja sai Askolinin
liikeyrityksen kukoistamaan.
Mainin omalla perheellä oli myös läheinen sidos Piirlahteen: hänen poikansa
Carl-Johan avioitui täältä kotoisin olleen Runa Irene Fagerholmin kanssa.
Kaikkien hyvin muistama kauppiaamme Elvi Ryynänen oli Runan serkku. CarlJohan ja Runa olivatkin usein nähtyjä, mieluisia vieraita 1950- ja 60-luvuilla
Piirlahdessa.
Johannes Askolinin kuoleman jälkeen Piirlahden peri vuonna 1912 hänen
tyttärentyttärensä, vasta nelivuotias Ella Rosa Johanna Helin.
Pikku perijättären holhoojana toimi hänen isänsä, lääkäri Karl Oskar Helin,
joka oli alun perin Viipurista. Kartanon maita vuokrasi niihin aikoihin Karl
Hollmén ja pehtoorina toimi Pernajasta tullut Gustaf Vilhelm Gustafsson.
Gustafsson oli naimisissa Epoon Smedsistä olleen Ingrid Stjernvallin kanssa.

Kohtalo sivuaa jälleen maamme ja Piirlahden historiaa
Pehtoori Gustafssonin kohtalo sivuaa jälleen maamme historiaa ja sen
traagisia vaiheita: hänen murhattiin helmikuussa 1918 sisällissodan
tapahtumien yhteydessä. Porvooseen oli saapunut 600-800 sotilaan
suuruinen punakaartin osasto, joka marssi Porvoosta Pellinkiin sinne
vetäytyneiden valkoisten perässä. Matkalla Pellinkiin punaiset poikkesivat
Piirlahden kartanossa ilmeisesti isäntää Karl Oskar Heliniä etsimässä. Helin
oli toiminut valkoisten lääkärinä Sipoon taisteluissa ja oli siksi vihattu mies.
Heliniä ei löydetty ja koska pehtoori Gustafsson ei suostunut ilmaisemaan
Helinin olinpaikkaa, hänet teloitettiin. Gustaf Gustafsson ei liene ollut sukua
Piirlahden myöhemmän pehtoorin, Reinhold Gustafssonin kanssa.
Ella Rosa Helin avioitui vuonna 1929 jääkärieversti Lennart Hanneliuksen
kanssa ja pariskunta myi Piirlahden takaisin Askolinin liikkeelle – tarkemmin
sanoen Oy Greggböle Egendomille.
Sodan jälkeen, 1940-luvulla historian tapahtumat sivusivat jälleen Piirlahtea
erikoisella tavalla. Kartanoa vuokrasi Askolinin firmalta sodanaikaisen
ulkoministerin Rolf Wittingin perhe. Witting oli kartanoa aiemmin hallinneen
Witting-suvun jälkeläinen viidennessä polvessa. Ministeri Witting oli tietojen
mukaan kiintynyt Piirlahteen ja harkitsi jopa sen hankkimista omakseen.
Kohtalo tuli kuitenkin väliin ja romutti suunnitelmat: Suomen entinen ulkoministeri Rolf Witting edesmeni Piirlahden kartanossa äkillisesti lokakuussa
1944. Puhuttiin sydänkohtauksesta, myös onnettomuus mainittiin. Jos
kuolemantapaus ei olisi tullut väliin, sodanaikainen ulkoministerimme olisi
epäilemättä nähty yhtenä syytettynä sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä muun
jatkosodan aikaisen valtiojohdon kanssa.
Vuonna 1945 Piirlahden kartanoon muutti Lavosen perhe, joka osti kartanon
kantatilan Suomen valtiolta. Historian yllättävät käänteet johtivat tähänkin
kauppaan. Lavoset olivat menettäneet omaisuutensa Karjalassa: Viipurin
lähellä, Vahvialan kunnassa sijainneen Possenlinna-nimisen tilan.
Turvapaikka oli löytynyt jo talvisodan jälkeen Piirlahdesta ja kun lopullinen
lähtö Karjalasta koitti vuonna 1944, Vilho Lavonen tiedusteli Askolinin firman
halukkuutta myydä kartanon kantatila heille. Pika-asutuslain perusteella
kartanon maille asettuivat Lavosten lisäksi mm. Sahamiehen, Vainikan ja
Pekkalan perheet.
Piirlahteen päätyi myös saksalaista sukujuurta oleva Zeidlerin perhe. He
menettivät sodassa kotinsa Pietilän kartanon Viipurin lähistöllä. Myös muita
karjalaisia perheitä asettui Piirlahden-Epoon-Åbyn tienoille, mainittakoon esim.
Tytärsaaresta evakuoiduille perheille järjestyneet kuusi kalastustilaa.

Toivon, että tämä historiallinen katsaus kyliemme menneisyyteen kiinnosti
teitä. Historian ankaratkin tuulet ovat vuosisatojen kuluessa sivunneet
kyliämme useaan kertaan – maan hallitsijat ja hallitusmuodot ovat vaihtuneet,
hyvät kaudet ovat seuranneet huonoja ja päinvastoin. Kylistämme on vanhoja
asukkaita lähtenyt ja uusia muuttanut tilalle. Kaikki on kuitenkin toivotettu
sydämellisesti tervetulleiksi ja apua on tarjottu tarvitsevalle aina. Kiperätkin
tilanteet ja yhteentörmäykset on selvitetty, jos ei muuten niin hurtin epoolaispiirlahtelais-åbyläisen huumorin kera, joka ei petä koskaan.
24.7.2017/ Liisa Wilska

Piirlahden saaret, kartta vuodelta 1852. www.finna.fi